2. helmikuuta 2016

Lapselle lemmikki?

Taas luvassa vähän Palokka-lehteen kirjoittamaani juttua, tällä kertaa tosin jopa muutaman kuukauden vanha kirjoitus kyseessä. Tuon lehden ja tämän blogin lukijakunta eroaa onneksi sen verran toisistaan, että voin huoletta laittaa tänne samoja juttuja. Tällä kertaa teksti on suurestikin blogini teemaa koskettava asia eli juttua eläimen hankkimisesta lapselle.

Kotonani majailee kaneja, marsuja ja koira, välillä myös lampaita. Ensimmäisen kanini sain neljävuotiaana, tosin sitä hoidettiin aluksi yhdessä perheen kanssa. Useiden lähteiden mukaan eläimestä huolehtiminen opettaa lapselle vastuuta, vähentää stressiä ja ehkäisee masennusta sekä yksinäisyyttä. Tahdotko löytää nuoresi metsälenkiltä koiran kanssa vai tietokoneelle syrjäytyneenä?

Eläimistä löytyy jokaisen vaatimuksiin jotakin, lyhytikäisistä hamstereista eksoottisiin liskoihin ja monipuolisista minipossuista aktiivisiin koiriin. Kannattaa hylätä ennakkoluulot ja etsiä rohkeasti tietoa eri lajeista. Ehkä perheessänne onkin paikka suloiselle siilille tai älykkäälle fretille? Kannattaa myös miettiä, tahdotko harrastaa lemmikin kanssa näyttelyitä tai agilitya vai viettää aikaa kotona rentoutuen.

Lemmikin myötä saa paljon uusia samanhenkisiä ystäviä, jotka säilyvät läpi elämän. Suosittelen ehdottomasti eläimen hankintaa, jos vain aika, raha ja tila siihen riittävät. Hyviä puolia olen huomannut paljon enemmän kuin huonoja, eikä lemmikin kanssa koettuja hetkiä voi korvata mikään.

2 kommenttia

  1. Tottahan tuo on. Mutta kannattaisi mainita se, että pienen lapsen lemmikistä ovat vastuussa aina vanhemmat. Tiedän monia tapauksia kun otetaan lapselle suloinen kani, eikä etsitä mitään tietoa niiden hoidosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aivan totta ja tässä käsittelinkin ainoastaan hyviä puolia. Kriittisempään sävyyn olen kirjoitellut kanin hankkimisesta esimerkiksi täällä: http://kaninpaivia.blogspot.fi/2014/11/kannattaako-ostaa-lapselle-kani.html?m=1

      Poista

Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttiasi suotta moneen kertaan!