28. tammikuuta 2016

Onko suunnitelmia?

Kirjoitin tässä yksi päivä hetkessä elämistä koskevat kirjoituksen Palokka-lehteen. Ajattelin jakaa saman tekstin tänne, vaikka tämä ei aivan täysin kaniasiaa olekaan - mukautettavissa ajatus on kuitenkin vähän kaikkeen tekemiseen.

Monet ovat varmasti suunnitelleet alkavaa vuotta, ehkä miettineet kesälomareissua tai luvanneet syödä vähemmän karkkia. On paljon maita, joissa ei suunnitella asioita ollenkaan etukäteen tai kirjoiteta tapaamisia ylös kalenteriin. Pystyisitkö sinä lähtemään juuri nyt extempore-reissuun?

Olisihan se hienoa, että voisi elää hetkessä, ja siihen on mielestäni hyvä ainakin joissain määrin pyrkiä. Kalenteri on hieno apuväline järjestyksen säilyttämiseen, kunhan sitä ei täytä kiireellä ja stressillä. On hyvä jättää mahdollisuuksien mukaan vapaapäiviä, jolloin pystyy tekemään asioita, jotka sillä hetkellä houkuttavat. Kalenteri ei siis sulje pois hetkessä elämisen mahdollisuutta, päinvastoin.

Usein odotetaan jotain tulevaisuudessa tapahtuvaa, sitten kaikki on hyvin, sitten ollaan onnellisia. Tätä tapahtumaa odottaessa päivät valuvat läpi sormien, etkä voi ikinä tietää koittaako pitkään odottamasi päivä ollenkaan tai onnistuuko se suunnitelmien mukaisesti.

Kannustan ehdottomasti kokeilemaan vaikka ihan pieniä sponttaaneja tekoja – leivo kakku, mene elokuviin tai maista hedelmäosaston outoa hedelmää. Koko elämää tälle ajatustavalle ei kuitenkaan kannata uhrata ja esimerkiksi sovituista tapaamisajoista kannattaa pitää kiinni.


Raimokin tietää, että on hyvä pitää vapaapäiviä ja rentoutua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttiasi suotta moneen kertaan!