17. joulukuuta 2015

Pikkujoulutunnelmaa




Jälleen hauska, mutta erittäin rankka kaniviikonloppu takana. Paneliassa oli lauantaina Suvin järjestämät pikkujoulunäyttelyt ja -estekisat. Tätä päivää oli suunniteltu ja odotettu pitkään ja kaiken sen arvoinen tuo tapahtuma kyllä oli!

Junani saapui Harjavaltaan perjantaina puoli kuudelta. Seitsemältä päästiin sisälle Panelian seurataloon järjestelemään palkintopöytiä ja koristelemaan tiloja. Aamulla palasimme kantamaan pöytiä näyttelykaneille, joita oli ennakkoilmoittautunut kuusikymmentäneljä eli aivan valtava määrä. Perjantaista sunnuntaihin yövyin kanieni kanssa Suvin mummilassa, johon pupuille koottiin mukavan kokoinen komppariaitaus. Etenkin lauantai-iltana kanit olivat onnellisia päästessään pois bokseista, joissa oltiinkin istuttu jo koko päivä.

Kisapäivän vietin näyttelyissä urosten sihteerinä, mikä oli yllättävän mielenkiintoista hommaa. Täytyy varmaan ilmoittautua tuohon työhön jatkossakin, siinä oppi paljon uutta ja oli hauskaa tutustua kanien arviointiin. Palkaksi sain kisapaikalta lämpimän ruoan eikä nälkäkään päässyt yllättämään.

Välissä kävin hypyttämässä Raimoa, jonka olin ilmoittanut ensimmäistä kertaa sisäkisoihin. Ensimmäinen kierros meni aivan odotusteni mukaan eli esteitä ihmetellen ja lopulta radan keskeyttäen. Mietin jo, että kannattaako sitä toiselle kierrokselle edes viedä ja olin rehellisesti sanottuna erittäin yllättynyt, kun Raimo hyppäsi yhden lämmittelyesteen. Toinen kierros meni siis paljon paremmin ja olisimme saaneet ehkä hyvän tuloksenkin, mutta radan puolivälillä päätti kani innoissaan ylittää esteen toiseen kerran. Tästä seurasi siis hylkääminen, joka harmittaa kyllä paljon, kun alkurata näytti menevän niin hyvin. Tälläiset hetket saavat käymään estekisoissa vielä uudestaan, koska tiedän, että Raimolta löytyy intoa ja taitoa, jos se niitä haluaa käyttää. Jos olisimme saaneet vielä yhden yrityksen, se olisi mennyt varmasti hienosti.

Näyttelyissä oli tällä kertaa erittäin tiukat tuomarit ja muutamaa kania lukuunottamatta lähes kaikkien pisteet jäivät 89 ja 93,5 välille. Tytöt saivat tasoon nähden aika normaalit pisteet juurikin tuolta väliltä ja olen niihin ihan tyytyväinen. Olisihan se voinut paremminkin mennä, mutta mitä voi odottaa koko päivän boksissa istuneilta kaneilta (Peppi ja Pipsa olivat näyttelyiden viimeiset kanit).

Raimo oli sen sijaan päivän yllättäjä, tai no eihän sen pärjääminen sinäänsä mikään yllätys ollut. Raimo on niin helppo käsiteltävä, sopusuhtainen ja leikatuksi urokseksi hyvässä karvassa, että sillä oli hyvät mahdollisuudet yllättää. Oli mielenkiintoista seurata Raimon arviontia vierestä sihteerin roolissa ja kiva kuulla siitä hyvää palautetta. Tuomari muunmuassa huomasi, kuinka Raimoa on selvästi sylitelty paljon kotona, mikä pitää täysin paikkansa ja olen iloinen, että sen huomaa myös muut.

Tässä vielä kanieni tarkemmat pisteet ja arvostelut:

Peppi:

Yleiskunto: 26/30 - kaipaa taakse lihaksia
Turkki: 18/20 - puhdas ja siisti
Korvat: 5/5 - miniantennit
Silmät: 5/5 - kirkkaat
Hampaat: 5/5 - nököt
Kynnet: 5/5 - leikatut
Tassut: 5/5 - puhtaat
Häntä: 5/5 - takuton
Käsiteltävyys: 17,5/20 - ei tykännyt kääntämisestä
Yhteensä: 91,5/100


Pipsa:

Yleiskunto: 26/30 - kaipaa lisää lihaksia
Turkki: 18/20 - kiiltävä ja puhdas
Korvat: 5/5 - miniantennit
Silmät: 5/5 - kirkkaat
Hampaat: 5/5 - nököt
Kynnet: 4,5/5 - osa tosi lyhyitä
Tassut: 5/5 - puhtaat
Häntä: 5/5 - söpö töpö
Käsiteltävyys: 17,5/20 - ei tykännyt kääntämisestä
Yhteensä: 91/100

+ Nätti naaras (palkintona kuivattua persiljaa)


Raimo:

Yleiskunto: 28/30 - sopivan jämäkkä
Turkki: 18/20 - paksu ja pehmeä
Korvat: 5/5 - puhtaat
Silmät: 5/5 - kirkkaat
Hampaat: 5/5 - ok
Kynnet: 5/5 - ok
Tassut: 4,5/5 - hiukan kellertää
Häntä: 5/5 - paksu
Käsiteltävyys: 18,5/20 - paljon sylitelty, luottaa ihmiseen
Yhteensä: 94/100

+ Avointen urosten luokkavoittaja (ruusuke ja pussi kuivattua porkkanaa)
+ BIS 5 (ruusuke, pokaali ja sangollinen Rabbit Royalea)

Pipsa voitti "nätti naaras"-palkinnon ja sai kuivattua persiljaa. Raimo sai kaikista uroksista parhaat pisteet voittaen oman luokkansa eli avoimet urokset ja sijoittuen koko näyttelyn viidenneksi! Se sai myös esteiltä "hyvä alkurata"-kunniamaininnan aiemmin kertomastani radasta ja sai siitä palkinnoksi ruokakupin ja ruusukkeen. Lisäksi sain estekisojen jouluarvonnasta Suklaa-kirjan, jossa on reseptejä suklaisiin leivonnaisiin. Oli kyllä paljon kotiin viemisiä, kun piti kahden kaniboksin ja kassien lisäksi viedä Suvin antama joululahja ja fleece sekä voittamamme palkinnot kotiin!



Ylhäällä: Raimo Bis-pöydällä (kuva: Liisa Peltola) /

Vasemmalla: Kanien aitaus Suvin mummilassa / Oikealla: Kanieni voittamat palkinnot

Kaiken kaikkiaan reissu oli hauska ja oikein onnistunut! Tänään laitan puput matokuurille, kun näyttelyissä oli niin runsaasti pupuja ettei vaan omat kanit sairastuisi. Seuraavista kilpailuista en osaa sanoa vielä mitään, maaliskuussa olisi tarkoitus mennä taas ShowLinkPets-tapahtumaan, jos se täällä Jyväskylässä järjestetään ja omille pupuille sopivia luokkia löytyy. Toukokuussa saattaa olla taas Suvin järjestemä kanitapahtuma ja mikäli näin on, olen sinnekin menossa.

Alla vielä video, jonka tein tapahtumasta (osa videopätkistä Suvin ja Veeran kuvaamia):

4 kommenttia

  1. Ihan hyvin meni! Vau, mitä palkintoja saitte. :')

    VastaaPoista
  2. Wow, onnittelut! En tästä otsikosta osannut aiemmin päätellä, että olet kertonut tuloksista täällä. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, otsikko ei paljoa kerro, että kyseessä on kisatuloksia :D

      Poista

Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttiasi suotta moneen kertaan!