27. joulukuuta 2015

Lahjakas joulu

Vaikka joulunaikaa onkin vielä jäljellä loppiaiseen saakka, voin sanoa viettäneeni yhden onnistuneimmista jouluistani! Ruoka oli hyvää, seura parasta ja sain paljon hienoja lahjoja, vaikka en juuri mitään edes toivonut. Muutama teistä oli kiinnostunut joululahjapostauksesta, joten voisin nyt hieman näyttää, mitä kaneilleni (ja minulle) suunnatuista paketeista paljastui.

Faunatar antoi kaneilleni lahjaksi YrttiTarhan tuotteita: juuripersiljaa, auringonkukan terälehtiä, kortea ja kotimaista herkkuruohoa.



Kanini saivat Suvilta kuivattua persiljaa ja omenaa sekä itsetehtyjä leluja, jotka kanini ovat jo tuhonneet. Minä sain häneltä söpön sydänmukin täynnä suklaata ja suihkugeelin.





Kaniteemalla jatketaan... sain nimittäin lahjaksi pupuaiheisia koruja ja oloasuja! Toisessa asussa on hihaton paita ja shortsit, ja toisessa harmaat pupukollarit sekä collegepaita samalla kuosilla.


Sain lahjaksi myös pitkään toivomiani värityskirjoja, joista ainakin yhdessä oli kanikuvia.







Itselleni sain kirjoja ja Victoria's Secret rasvoja. Tuo Teemestarin kirja on kyllä aivan ihana, toista en ole vielä aloittanut, mutta sekin on varmasti tosi hyvä!


Näiden lahjojen lisäksi sain vielä mm. herkkuja, kalenterin, värikyniä, paljon leffalippuja, lahjakortin vaatekauppaan ja söpöjä lämpösukkia. Olen todella kiitollinen kaikista saamistani lahjoista, toivottavasti tekin saitte kivoja lahjoja! :-)

p.s. Sain papalta aatonaattona kolme uutta estettä, jotka täytyy vielä maalata. Sen jälkeen pääsemme treenailemaan vähän laajemmalla estevalikoimalla!

8 kommenttia

  1. Tosi kivoja lahjoja kaikki! Kiva postaus :)

    VastaaPoista
  2. Oii tepä ootte saanu paljon kivoja lahjoja! :)

    VastaaPoista
  3. Oletpa kaniesi kanssa saanut ihania lahjoja. Hienoa, kun teillä on yhteistyökumppanikin :-) Minä ostin tyttärelleni (27v) värityskirjan ja kun näin hänen sitä värittävän heti jouluna, tuli itsellenikin (58v) ihan valtava värityskirjakuume, hih. Veera miten teillä meni Satakunnassa pidetyssä kisassa/näyttelyssä ennen joulua? terkuin Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nuo värityskirjat kyllä ihanan rentouttavia ja tosi koukuttavia! :)

      Satakunnassa meillä meni hyvin: Raimo oli näyttelyssä paras uros ja koko näyttelyn viidenneksi paras kani! Noista kisoista mulla on postauskin jos vähän selaat blogia taakse päin :)

      Poista
  4. Kiitti vinkistä, en tajunnut postauksen otsikon vuoksi etsiä tuloksia sieltä. Kävin hetimiten lukaisemassa. Onnittelut tätäkin kautta, erityisesti Raimolle. Oletko miettinyt sitä hoitosuihketta jatkon kannalta tai olisiko joku kaninharrastajaystäväsi kiinnostunut siitä myöskin? terkuin Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Juu, olen miettinyt sitä suihketta ja voisin kysyä, jos jotain tuttuakin kiinnostaisi :)

      Poista

Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttiasi suotta moneen kertaan!