7. lokakuuta 2015

Pöpi-pupun tarina

Selailin vähän aikaa sitten vanhoja koulukirjojani ja löysin kolmannen luokan satuvihkoni. Olin kirjoittanut melkein koko A4 kokoisen vihkon pituisen tarinan Pöpi-kanista. Tarkemmin katsottuna tarina oli jopa hauska ja siitä tuli hyvin esille nuorena alkaneet kani- ja kirjoittamisinnostukseni, joten päätin laittaa sen myös tänne teidän nähtäville. 



Olipa kerran maatila, tai oikeastaan puputila, sillä siellä oli kymmeniä kaneja ja yksi kissa. Puputila oli aivan samanlainen kuin muutkin puputilat. Ainoastaan yksi asia oli erilainen kuin muissa puputiloissa: Pöpi. Pöpi oli belgianjätti, mutta ei mikään tavallinen belgianjätti, sillä Pöpi oli vain 5mm pitkä eikä painanut paljoa mitään. Pöpin parhaat kaverit olivat Pörrö (angora) ja Pikku (kääpiöjänis). Pöpi on tosi pieni, joten häntä myös kiusataan pienyyden vuoksi. Eniten kuitenkin kiusasi puputilan kissa, Velmu. Kaikki tämä voisi kuitenkin vielä muuttua, sillä Pöpi oli vasta 1kk ikäinen. Velmun lempipaikka on aina ollut oven viereinen ikkuna. Sinne Pöpi ei mene.

Seuraavana päivänä Pöpi keksi mitata olisiko hän kasvanut. Hän meni heti kysymään Pikkua mukaansa. Pikku oli juuri syömässä aamiaisraksujaan, joten Pöpi joutui huutamaan kaikilla voimillaan, jotka eivät olleet edes kovin paljon:
− Auttaisitko sinä minua mittaamaan itseni!
Pikku mietti hetken ja sanoi:
− Sopiihan se, mutta en tiedä, missä mitta on.
− En minäkään, mutta lähdetään etsimään, sanoi Pöpi.
He kiertivät kaikki vessat, makuuhuoneet ja roskalaatikot. Sitten he löysivät mitan Velmun luota.

Pöpi ja Pikku miettivät, miten he pääsisivät hakemaan mittaa. Sitten Pöpi keksi ja sanoi:
− Velmu hyppää aina ikkunalaudalle, se todistaa kuinka huonoja hyppyjä me loikimme.
− Emme me hypi huonosti, Velmu vain on meitä isompi eikä hänen tarvitse pelätä kissaa, joka voisi napata Velmun minä hetkenä hyvänsä, sanoi Pikku.
− Miten me pääsemme sitten tuonne? sanoi Pöpi osoittaen ovenviereistä ikkunalautaa.
− Nyt keksin! huusi Pikku.
− Velmu rakastaa tehdä urotekoja, joten keksitään uroteko, jonka Velmu tekee ja sillä aikaa me voimme rauhassa yrittää päästä ylös ilman, että Velmu vaanisi meitä, kertoi Pikku.
− Hyvä idea! huusi Pöpi.
Niin he menivät Velmun luokse ja sanoivat yhteen ääneen:
− Hei Velmu! Tekisitkö sinä kohta jonkinlaisen uroteon?
Velmu ajatteli ensin napata Pikun ja Pöpin, mutta sitten hän lähti tekemään urotekoa. Kun Velmu oli lähtenyt, Pikku hyppäsi ikkunalaudalle ja pudotti mitan Pöpille, joka alkoi varovasti mittaamaan itseään. Kun Pöpi oli mitannut, Pikku kysyi Pöpiltä.
− Kuinka pitkä sinä olet?
− Saman verran kuin ennenkin, vastasi Pöpi haikeana.
− Me teimme silti oman urotekomme, sillä uskalsimme puhua Velmulle, Pikku sanoi.
Nyt Pöpikään ei ollut haikealla tuulella, sillä olihan hekin tehnyt Pikun kanssa uroteon. Illalla Velmu palasi takaisin ikkunalaudalle. Velmukin oli iloinen, sillä hänkin teki uroteon.


Seuraavana päivänä emäntä tuli kertomaan Pöpille, että tänään olisi hänen 1-vuotisneuvola. Kaverit olivat kertoneet Pöpille, että siellä myös rokotettaisiin. Pöpiä pelotti, sillä aina kun muut puput palasivat neuvolasta niin niillä on ollut pieni teipinpala tassussa ja tassu on ollut vielä arka. Onneksi neuvola on vasta 17:00. Ainoa hyvä juttu siinä, että Pöpillä oli tänään neuvola oli, että Pörröllä oli myös tänään neuvola. Pörröllä ja Pöpillä oli nimittäin yhteistarkastus. Pörröllä tämä oli jo toinen kerta eikä häntä enää pelota niin paljon. Pöpiä kuitenkin pelottaa senkin edestä. Pörröä ei pelota, koska häntä ei pistetty viimeksi, kun oli hänen 1-vuotistarkastus.
− Minua pelottaa, sanoi Pöpi.
− Älä pelkää, sehän on pelkkä terveystarkastus, sanoi Pörrö lohduttavalla äänellä.
Pöpiä pelotti kuitenkin kokoajan vain enemmän. Hän tärisi ja tärisi.
− Minä en uskalla lähteä minnekään, sanoi Pöpi eikä ehtinytkään sanoa mitään, sillä emäntä huusi:
− Nyt lähdetään!
Pöpi ja Pörrö menivät kuljetuskoppeihinsa, mutta huomasivat, että myös Velmu oli tulossa myös tarkastukseen! Kun Velmu, Pöpi, Pörrö ja emäntä olivat autossa, Velmu kuiskasi:
− Pitäkää varanne! niin Velmu sanoi viekkaalla äänellä.
Nyt myös Pörröä alkoi pelottaa. Pöpikin tärisi pelosta.

Kun kaikki olivat perillä, he jäivät odottamaan odotushuoneeseen heidän vuoroa. Eläinlääkärissä oli kauheasti vilinää: kahvia oli myytävänä kahviossa, jossa oli myös pullia, muffineja, kakkusia, ja täytekakkusiivuja. Odotushuoneessa oli myös sininen penkki, hylly ja pöytiä. Pöpiä ja Pörröä kiinnosti kuitenkin huone, mihin heidän piti pian mennä.
− Minä luulen, että tuolla on tällä hetkellä joillakin muilla pistos, sanoi Pöpi.
− Minä taas luulen, että tuolla on puhvelilauma! vitsaili Pörrö.
− Oikeasti? kysyi Pöpi ääni väristen.
− Ei, ei tietenkään, sanoi Pörrö.
− Mutta mitä siellä oikeasti on? Pöpi kysyi vielä tärisevämmällä äänellä.
− E-e-e-en tiedä sanoi Pörrö, joka oli alkanut tärisemään.
− Tiedän! Voidaan käydä katsomassa, sanoi Pöpi.
− Pöpi-pupu, kuuluu yhdestä huoneesta.
− Nyt on minun vuoroni, sanoi Pöpi huolestuneena.
− Unohdin, että olemme täällä sen takia, sanoi Pörrö myös huolestuneena.
− Tullaanko sieltä? sanoi joku uudestaan.


− Tämä huone näyttää oudolta, sanoi Pöpi, joka oli nyt elämänsä ensimmäisessä terveystarkastuksessa.
− Ihan tavallinen huonehan tämä on, sanoi Pörrö rauhoittavasti.
− Apua, tämä kanihan muistuttaa rottaa! kiljui lääkäri.
− Ettekö ole ennen kania nähnyt? sanoi Pöpin omistaja loukkaantuneena.
− Pyydän teitä menemään tutkijan luo, sanoi lääkäri säikähtäneenä.
Lääkäri oli varmaan säikähtänyt tai sitten hän on vain nopea tutkimaan, Huonoin juttu oli kuitenkin, että Velmua eikä Pörröä ehditty tutkia ollenkaan.
− Miksi me olemme menossa tutkijan luo? kysyi Pörrö hämmästyneenä.
− Varmaan minun takiani, sanoi Pöpi, joka mietti myös samaa asiaa.

Jostain syystä ystävykset menevät suoraan kotiin.
− Eikö meidän pitänyt mennä tutkijalle? sanoi Velmu.
− Kyllä, vastasi Pöpi.
Oikeasti he menivät kotiin, koska Pöpi ei halunnut lisää hankaluuksia.

Eräänä päivänä Pöpi päätti leikkiä jotakin, mutta ei keksinyt mitä.
− Leikkisinkö jollain, jolla en ole koskaan leikkinyt? mietti Pöpi itsekseen.
− Minä tiedän! huusi Pörrö.
− Mitä sinä tiedät? kysyi Pöpi.
− Millä leikitään, kertoi Pörrö.
− No millä? kysyi Pöpi.
− Puhelimella, joka on pöydällä, kertoi Pörrö.
− Hyvä idea, kehui Pörrö.
− Niin on, sanoi Pöpi.
Niinpä he alkoivat leikkiä puhelimella.


Ja sen pituinen se! 

6 kommenttia

Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttiasi suotta moneen kertaan!