23. syyskuuta 2015

Näyttelyt vs. estekisat

Nyt kun itselläni on jo monen vuoden (pet-)näyttelyissä käynnin lisäksi muutamat estehyppelöt takana, olen valmis puhumaan kahdesta kaniharrastuksestani rinnakkain sekä pohtimaan niiden hyviä ja huonoja puolia. Nämä ovat siis minun tämänhetkisiä mielipiteitäni enkä sano, että teillä tai tulevaisuuden minulla olisi samanlaiset. Muuttuvathan myös kanitapahtumat sekä niissä käyvät ihmiset.

Aloitetaan luonnollisesti näyttelyistä, joissa olen jo pidempään pyörinyt. Kuten moni varmasti tietää, kaninäyttelyitä on kahta eri lajia – ulkomuotonäyttelyitä sekä pet-näyttelyitä. Ulkomuotonäyttelyissä kani arvostellaan sen rodun ominaispiirteiden perusteella ja niihin pystyy osallistumaan vain puhdasrotuiset, leikkaamattomat ja paperilliset kanit, joilta löytyy tatuoinnit molemmista korvista. Pet-näyttelyihin voit sen sijaan viedä kanin kuin kanin välittämättä sen rodusta, väristä, papereista tai muusta. Suomen Kaniyhdistyksen järjestämiin pet-näyttelyihin kani tarvitsee vasemman korvan tatuoinnin, mutta esimerkiksi Suomen Lemmikkikanien tai paikallisyhdistysten näyttelyihin ei kani tarvitse tatuointeja. Näissä näyttelyissä arvostellaan kania lemmikkiominaisuuksien mukaan eli esimerkiksi käsiteltävyyttä. Itse käyn kanieni kanssa pet-näyttelyissä eikä meidän poppoota ulkomuotoon edes päästettäisi.



Itse käyn ainakin muutamissa näyttelyissä vuodessa eli oikeastaan aina, kun niitä täällä lähimailla pidetään. Välillä saatan matkustaa esimerkiksi messujen takia pidemmälle, mutta norminäyttelyt eivät ole mielestäni kaiken sen kyytisäädön arvoisia. Tykkään käydä näyttelyissä, koska sieltä saan palautetta kanistani, jonka eteen näen päivittäin vaivaa. Tuntuu hyvältä, kun tuomari kehuu kanin lihaksia ja sopivaa massaa, koska tiedän tehneeni asioita muidenkin mielestä oikein. Tuomarit ovat myös yleensä kokeneita kani-ihmisiä ja osaavat sanoa, jos kanilla näkyy päällepäin esimerkiksi jokin sairaus tmv. jota en jostain syystä ole itse huomannut. Näyttelyissä käymisen jälkeen itselleni tulee siis varma olo ja tunne siitä, että kanini voivat hyvin. Jos pupuni ovat kuitenkin saaneet huonot arvostelut ja huomaan niiden avulla selviä parannettavia asioita on sekin hyvä ja voin ehkä tehdä jotain toisin. Välillä on kuitenkin hyvä käyttää omaa järkeä ja suodattaa osa tuomarin sanomista asioista. Jokainen tuntee omat kaninsa kuitenkin parhaiten itse eikä vakiintuneita ja hyväksi todettuja hoitorutiineita kannata yhden ihmisen mieliksi muuttaa.


Kuten yllä mainitsin, olen käynyt elämäni aikana kaksissa estekisoissa, joista toiset olivat isot SM-kisat ja toiset reilusti pienemmät täällä Jyväskylässä. Estekilpailut ovat tyyliltään aivan erilaisia kuin näyttelyt. Esteillä ihmiset ovat sosiaalisia ja uusille ihmisille tullaan heti juttelemaan. Kyllähän näyttelyistäkin niitä sosiaalisia tapauksia löytyy, mutta etupäässä siellä ollaan tuttujen kesken ja osa lähtee jopa päivän ajaksi pois ja palaa myöhemmin hakemaan kaninsa. Estekisoista löytyy myös enemmän tekemistä eikä siellä ole juuri tylsää – aina voi (ja kannattaa!) korjata esteitä tai kuvata toisten kaneja. Toimintaa kanihypystä löytyy luonnollisesti enemmän kuin näyttelyistä, joissa kani haetaan hetkeksi arvosteluun ja sitten palautetaan boksiin. Estekisoissa tarkoituksena on kilpailla kanin kanssa tiiminä ja olla vuorovaikutuksessa oman eläimensä kanssa, joka on aivan ihanaa eikä vastaavaa näy näyttelyissä. Esteillä kanilla on aikalailla samat kriteerit kuin pet-näyttelyyn mennessä eli kaikki risteytykset, leikatut, tatuoimattomat jne. saavat myös kisoihin osallistua kunhan pupu on 4kk täyttänyt. Aiempaa estetaustaa ei vaadita ja kani voi tulla kokeilemaan ihan puhtaalta pöydältä.


Ai kumpi tapahtuma on mielestäni parempi? Tämä on periaatteessa hankala kysymys, koska kummatkin ovat aivan omanlaisiaan ja niiden tarkoitus on eri. Pakko minun on kuitenkin vastata, että tunnelmaltaan ja idealtaan estekisat vievät voiton, vaikka omat kanini eivät estetunnelmasta aivan niin kamalasti välitä eivätkä etenkään kisoissa hyppimisestä. Oletteko te enemmän este- vai näyttelyihmisiä? Miksi näin? Jatkakaa keskustelua kommenteissa!

(Raimon hyppykuvat © Maija Suni)

22. syyskuuta 2015

Mustaa valkoisella


Öinen taivas on tummanmusta.
Kello lyö kaksi yöllä.
Valonherra valmistautuu aamunkoittoon.
Rakastan pimeää.
Mustavalkoinen on lempivärini.


13. syyskuuta 2015

Estekuulumisia pitkältä ajalta

Olen yrittänyt vältellä tämän postauksen kirjoittamista siitä saakka, kun tajusin blogini täyttyneen estepäivityksistä. Nyt kuitenkin sorruin, kun muutakaan kirjoitettavaa ei ole ja tässä kertomani uutiset alkavat olla jo suhteellisen vanhoja.

Ensimmäisenä suurin juttu: Peppi on alkanut hyppimään esteitä! Luitte oikein, meidän pieni mummopupu etenee radalla vieläpä erittäin hienosti ja innokkaana. Tämä tuli itsellekin aivan puskista, kun sain yhtenä iltana ihan hölmön idean näyttää tytölle meidän pituusestettä (60cm) ja niin vain se loikkasi esteen kevyesti kaikilla puomeilla. Seuraavana päivänä päätin kokeilla pientä rataa ja sekin sujui kuin vanhalta tekijältä. Periaatteessa tuo myös harmittaa, kun miettii mitä kaikkea Pepistä olisi voinut tulla, jos olisin aloittanut hyppytreenauksen jo sen ollessa pieni. Ainakin se olisi saanut aina paljon omistamaansa energiaa purettua kunnolla johonkin. Nythän tuo mummeli on jo 6-vuotias, ensi keväänä seitsemän vuotta vanha! No eipä se liikunta tee varmasti pahaa iäkkäämmällekään pupulle, kun se täysin omasta tahdosta kuitenkin hyppii.


Sitten näiden pidempään hyppineiden estesankareiden saavutuksia. Jiian kanssa ollaan hypitty viime kertoina korkeutta, jota se hyppää nätisti n. 60cm. Rataa taidettiin hyppiä viimeksi, kun Tessa kävi täällä esteidensä kanssa ja sitä se meni myös vauhdikkaasti upeilla loikilla. Noin yleisestikin Jiia on voinut tosi hyvin nyt viime viikkoina, siskoni on jättänyt perinteiset mökkireissummekin väliin ollakseen uuden kaninsa kanssa. Huomiota on siis tyttöselle riittänyt!


Raimo viettelee parhaillaan hyppylomaa, mitä nyt muutaman kerran esteili Tessan käydessä täällä (jolloin meni muuten yllättävän hyvin!). Loman tarkoituksena on palauttaa poitsulle ennen omistamansa hyppyinto ja halu mennä esteiden yli. Miten tämä taukomme kaniin tehoaa, jää tosin nähtäväksi. Jos esteily ei ala maistumaan myöhemminkään niin sitten ei hypitä, ei siinä muuta. Uskon kuitenkin vahvasti, että Raimon kanssa tulemme ainakin pieniä esteitä vielä menemään, sen verran hienosti se on aina loikkinut ja selvästi tykännyt hommasta.



Pipsalle kuuluu myös tosi hyvää! Se on alkanut muistuttaa kamalasti isäänsä Pyryä niin ruumiinrakenteeltaan kuin suloiselta luonteeltaankin. Voisin jossain välissä käydä kuvailemassa sitä ja kirjottaa tytsystä pidemmin, kun se ei kuitenkaan näihin estepostauksiin pääse kehnolta hyppytaidoltaan mukaan. (itseasiassa en ole edes koettanut hypyttää Pipsaa, mutta jos olette ikinä tuota kania nähneet, ette ihmettele)

osa postauksen kuvista © Tessa J

5. syyskuuta 2015

DIY: T-paidasta kaninpeti

Tänään teen teille uusimman Koululaisen innoittamana pienen ohjepostauksen, jossa siis näytän kuinka voit tehdä helpon, hienon ja halvan pedin pitkäkorvallesi ilman ompelemista. Pedin tekemiseen tarvitset oikeastaan vain vanhan paidan (tai vaihtoehtoisesti muuta kangasta) ja täytteeksi tyynyn, vanua, vaahtomuovia tai muuta pehmuketta. Pidemmittä puheitta, siirrytään ohjeen pariin!



Toivottavasti saitte selvää videosta, kommentilla voi kysyä jos ei jotain kohtaa ymmärtänyt. Suosittelen kyllä kokeilemaan tuollaisen pedin tekemistä pupulle tai miksei muullekin eläimelle, yllättävän hauskaa puuhaa ja lopputuloksesta saa helposti mieleisen. Kanitkin tykkäävät aivan varmasti!