5. heinäkuuta 2015

Kukkia, kukkia, kukkia!

Nyt kesä on viimein koittanut ja lämpimiä kelejä on suotu tänne Keski-Suomeenkin. Minun puolesta voisivat tosin kuumat kelit loppua jo tähän, en ole mikään helleihminen. Täällä minun ja kanien huoneessa yläkerrassa on aina lähes kaksinkertainen lämpötila ulos verrattuna, jolloin pupujen viilentämisessä on täys työ.

Sitten asiaan! Olemme jo jonkin aikaa ajatelleet kylvää pikkusiskoni kanssa Pyryn ja Hertan haudoille kukkia kesän kunniaksi. Perjantaina saimme sitten viimein jotain aikaseksi ja haimme AgriMarketista näitä kaneja eniten kuvaavat kukat, joita ei tarvinnut esikasvattaa. Pyryn kukaksi valikoitui ruiskaunokki eli sininen kukka, jossa on pienet kukinnot ja Hertta sai haudalleen punaisia unikoita. 

Ensimmäiseksi kitkimme hautojen vierestä enimmät rikkaruohot ja harasimme istutuspaikalle tuotua multaa. Seuraavaksi heittelimme kukkien siemeniä haudan eteen ja taakse ja lopuksi harasimme ja kastelimme taas. Nyt täytyy vain muistaa kastella siemeniä päivittäin, kunnes ne alkavat itämään. Kesän lopussa voin päivittää vielä tänne teille, miltä kukat näyttävät, jos ne ovat alkaneet kasvamaan kunnolla.






P.S. Olen työstänyt lähiaikoina tänne uutta ulkoasua, jonka takia postaileminen on vähän jäänyt. Pian ulkoasu on kuitenkin valmis ja pääsemme palaamaan normaaliin rytmiin! Ainakin kanien kuulumisia on tulossa mahdollisimman pian.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttiasi suotta moneen kertaan!