28. heinäkuuta 2015

Hyvä ensikertalainen

Ellei joku ole aiemmista postauksista lukenut, olemme Raimon kanssa olleet viimeiset neljä päivää reissussa Suvin luona ja estekisoissa. Hauskaa oli tottakai, vaikka säät ei sunnuntaina oikein suosinutkaan (eikä Raimo perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun yritti karata komppareista ulos enkä siksi pystynyt nukkumaan). 

Perjantaina saavuttuani Suville harjoittelimme esteitä ja varsinkin illemmalla Raimo hyppi tosi hienosti. Kisoissa mulla ja Raimolla meni ihan mukavasti, kun miettii että kyseessä oli kuitenkin meidän kummankin ensimmäiset kisat. Virheitä tuli jonkin verran, mutta ei täällä blogissa mainittavanarvoista määrää. Muutamia esteitä se hyppäsi tosi hienosti, lähinnä minä siellä sekoilin ja Raimo yritti hyppiä... Maaliin sentään päästiin hyvissä ajoin aikarajan sisällä eikä jouduttu keskeyttämään. Harmiksemme arvosteluluokka vaihtui kuitenkin C:ksi, joten ei edes saatu toista yritystä, jolla olisi voinut mennä paremminkin.


Ihan tyhjin käsin ei kotiin jouduttu kuitenkaan lähtemään, koska Raimo sai "hyvä ensikertalainen" -palkinnon, joka oli siis vihreä (hyvin Raimon ja tyttöjen aitaukseen sopiva) ruokakuppi täynnä herkkuja sekä tietenkin kokemuksia tuli sekä kanille että itselle oikein hyvin. Olihan reissu myös tosi rankka, kun Raimokaan ei ole paljoa boksissa matkustellut ja yhtäkkiä se joutuu olemaan siellä päiviä putkeen ilman kanikavereita. Kotiin päästyämme se vetikin heti pitkälleen ja Peppi ja Pipsa tulivat kumpikin nuolemaan ja änkivät viereen makaamaan, kun reissupupu oli selviytynyt takaisin.

Perinteiden mukaisesti on meillä taas videokooste reissusta, jonka tällä kertaa Suvi on editoinut meidän videopätkistä ja kuvista. Siitä näkee vielä vähän tarkemmin viikonlopun kulun, joten suosittelen katsomaan. Seuraavan kerran Raimo pääseekin sitten kisaamaan Jyväskylään helppoon suoraan ja mutkaan sekä tiimihyppyyn. Näiden kisojen järjestelyissä olen ollut itse aika paljon mukana, joten hauska nähdä, mitä niistä tulee. Luokkiin pääsin vaikuttamaan niin, että ne ovat juuri hyvät Raimolle ja kisapaikaksi varasin kentän ihan kotikulmilta, ei siis valittamista!


Postauksen kuvat © Veera Viikilä ja Ada Filppa

9 kommenttia

  1. Oli kiva nähdä sua ja Raimoa, toivottavasti nähdään uudestaankin! :) Olitte hyvää seuraa! 8)
    Hienosti Raimo ainakin yritti, hyvä suoritus ensimmäiseksi kilpailuradaksi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos ja oli kyllä hauska nähdä myös sua ja pupuja :) Jyväskylän kisoissa kai sit nähdään, jos oot tänne tulossa :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tekstissä luki, että virheitä tuli jonkin verran mutta ei täällä blogissa mainittavanarvoista määrää (jos siis tarkoitit oudotuksilla pudotuksia). En oikeastaan edes tarkkaan muista määrää, mutta kyllä se kaikki esteet hyppäsi ja ainakin kolme puhtaasti.

      Poista
  3. Kiva että pääsitte kisailemaan tänne Maskuun ja hyvin teillä meni ekoiksi kisoiksi! :) Siitä se kisaura urkenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauska käydä siellä! :)

      Poista
  4. Itsekin olen tulossa katsomaan luultavasti Jyväskylän kisoihin (omat kanit jo hyppyeläkkeellä) ja olen aivan innoissani, kun pitkästä aikaa pääsen edes katsomaan. Raimo hyppi tosi hyvin ensikertalaiseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeejee :) Kiva kun tuut! Ja niimpä, ei täällä päi oo kisoja paljoo näkyny että ite pitää oikeestaa järjestää jos sellaset tahtoo :D Kiitos!

      Poista

Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttiasi suotta moneen kertaan!