5. kesäkuuta 2015

Piilokamerassa

Joskus kauan (ehkä puolisen vuotta?) sitten, joku lukijoistani ehdotti minulle hyvän postausidean, jossa virittäisin kameran valvomaan kanejani, kun itse olen poissa. Videoista pystyisi sitten katsomaan, että mitä ne kanit oikeasti tekevät päivät pitkät vai tekevätkö mitään. Tuolloin idea kuulosti tosi hankalalta, joten sen tekeminen vähän jäi, mutta nyt sain sen uudestaan mieleeni ja päätin viimein toteuttaa. Tässä tämä siis on  kiitos hauskaa ideaa ehdottaneelle, toivottavasti seuraat yhä blogiani!

Kuvauskalustoksi päätyi tällä kertaa kännykkä, ihan vain vaivan säästämiseksi. IPhonesta löytyy nimittäin valmis "nopeutettu"-kuvaustila, jolla päätin kuvata. Ette kai olisi jaksaneet katsoa kymmenen minuutin videota kanin nukkumisesta? No joka tapauksessa viritin siis kännykkäni pupujen aitaukseen ja otin nopeutettua videota muutamasta eri kohdasta sieltä.

Kun pätkät oli kuvattu, oli aika katsoa ne läpi ja editoida yhtenäinen video tänne blogiin. Ihan hauskaa materiaalia tuolta tuli ja koko projekti oli itse asiassa tosi mukava tehdä. Mitään kovin yllättävää ei odotuksieni mukaan videoilta löytynyt, aikalailla peruspuuhia. Harmikseni suuri osa videoista oli epätarkkoja tai väärään suuntaan osoittavia, mutta kyllä niistä nyt jotain selvää sai! Pidemmittä puheitta, tässä on piilokameravideo kaneistani: 

8 kommenttia

  1. Tämä oli tosi hauska idea! :)

    VastaaPoista
  2. Mäki kokeilin pupuilla piilokameraa mutta yhtäkkiä kamera kaatu ja korvat vaan näky... Kuka olikaan asialla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha... kyllä Raimokin kaatoi kännykän aika monta kertaa kuvatessa :D

      Poista
  3. Hauska idea tämmöinen video. Mietin tota videota katsellessa, että eikö teidän kanit kaada tota kännykkää. :D Ilmeisesti kaatoi. ^^ (ylempi kommentti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Raimo kyllä kaatoi, mutta Peppi ja Pipsa eivät kännykästä paljoa välittäneet :D

      Poista

Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttiasi suotta moneen kertaan!