31. joulukuuta 2014

Vuoden viimeiset

Joulu tuli ja joulu meni. Nyt on aika juhlistaa uutta vuotta! Kävin tänään ulkona ottamassa siskoni avustuksella studiokuvia kaneista.  Niitä kertyi reippaasti yli 1000kpl, mutta vain muutama valikoitui tänne blogiin. Monelle tuttu tunne? 

Oon ihan täpinöissäni tämän uuden vuoden lisäksi myös siitä että Suvi tulee kaninsa Nikitan kanssa tänne perjantaina viikonlopuksi. Hypytämme Raimoa ja Nikitaa esteillä, käymme Faunattaressa ja loput näettekin viikonlopun videokoosteesta, joka tulee ensi viikolla meidän kummankin blogeihin.

Sitten niitä kuvia! Pyry poseerasi omaan rauhallisen rutiininomaiseen tahtiinsa nätisti kameralle. Poitsu oli ylivoimaisesti helpoin kuvattava kuten tästä 9-vuotiaasta arvata saattaa!


Peppi ja Pipsa olivat ulkona yllättävän nätisti, mitä nyt yrittivät koko ajan hypätä pois arkun päältä. Ongelmallista oli myös pitää tyttöjä vierekkäin niin, että kumpikin pääsisi samaan kuvaan.



Raimo olisi lähtenyt juuri kuvaushetkellä mieluusti tutkimaan maailmaa, mutta pysyi lopulta paikallaan pienen silittelyn avulla. Pojasta saatiin siis myös mukavia kuvia!


Lopuksi tahdon toivottaa vielä kaikille oikein mukavaa uutta vuotta! Palaillaan ensi vuoden puolella.


10 kommenttia

  1. Raimo on kasvanut pienessä hetkessä todella upeaksi! Raimon veli Napu on tulossa ensiviikolla meille hoitoon, innolla odotan, että näkee, millaiseksi tämä poika on kasvanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Raimo kyllä on, aivan upea poika! Katsoin lähiaikoina kuvia sen ensimmäisistä viikoista täällä ja paljon oli kasvanut! :)

      Poista
  2. piten peppi voi olla noin sulonen?
    voisin vaikka kirjottaa koko romaanin pepin suloisuudesta!
    Hvää uutta vuotta sinne<3

    VastaaPoista
  3. Hyviä kuvia. Hyvää uutta vuotta sinnekin! :)

    VastaaPoista
  4. Hei!
    ajattelin vain kun sinulla on niin ihana blogi että olisikos mahdollista semmoinen
    että seuraisit minun koira blogiani ja minä sinun:) seuraan takaisin heti kun seuraat minua mikäli tämä sopii:)
    ---> http://jellonat.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti seuraan vain blogeja, joista pidän.

      Poista

Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttiasi suotta moneen kertaan!