29. marraskuuta 2014

Kannattaako ostaa lapselle kani?


Tämä on toinen osa kahden postauksen postaussarjasta. Ensimmäisessä käsiteltiin kanin saamista lapsen (= kania haluavan) ja tässä vanhemman (= lapselleen kania hankkivan) näkökulmasta. Kuitenkin vaikka tämä onkin suunnattu lapsien vanhemmille, suosittelen ihan jokaista ensimmäistä kania hankkivaa lukemaan tämän!
En ole varma, mitä minä olen tästä asiasta kertomaan, koska minulla ei ole kania tahtovia lapsia (yllätysyllätys), mutta sen sijaan on minulla kymmenen vuotta kokemusta ja kaneja ollut koko ikäni, joten ehkä osaan kuitenkin kertoa myös näitä kanien huonompia puolia, joita ei aina hankkiessa tule ajatelleeksi (etenkin, jos oma kanihistoria perustuu söpöjen kuvien katseluun).


Ei kannata ostaa kania syntymäpäivä-/joululahjaksi vaan pitkän harkinnan ja miettimisen jälkeen. Ei kannata ostaa kania myöskään ensimmäisestä pyynnöstä, eikä ehkä vielä seuraavastakaan. Kani on usein hetken mielijohde ja unohdetaan täysin ajatella, että samalla sitoudutaan käyttämään päivittäin useita tunteja kanin hoitoon seuraavat kymmenen vuotta.

Entä jos kani sairastuu? Kanille saattaa tulla monenlaisia sairauksia oikeanlaisesta hoidosta riippumatta, esimerkiksi erilaiset hammassairaudet kuten hammaspiikit ovat yleisiä. Muistathan myös, että eläinlääkärikuluihin saattaa mennä satoja euroja rahaa, koska sairauden iskiessä kani on saatava nopeasti hoitoon. Myös kastrointi on kalliimpi kuin esimerkiksi kissan. Sairaudet ovat myös yksi syy, miksi kanien kanssa tulisi viettää päivittäin paljon aikaa. Kanit peittelevät saaliseläiminä kipeyttään viimeiseen asti, joten pelkästään sivusilmällä katselemalla ei huomaa kanin olevan sairas.

Pienille lapsille kani ei ole paras lemmikkivaihtoehto. Kaneja on käsiteltävä paljon ja alle kouluikäinen ei välttämättä pysty pitämään rimpuilevaa kania sylissä kuten ei myöskään ranskanluppaa tai muuta suurta rotua. Pienten lasten saattaa olla välillä myös hankala hahmottaa sitä, että kanit elävät meidän ihmisten kautta ja niillä on paljon tarpeita, joista tulisi huolehtia.

Ei tämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Kaikista asioista löytää myös niitä huonoja puolia, jos alkaa miettimään. Se on sitten toinen juttu kannattaako miettiä niitä vai postiivisia puolia, joita löytyy myös varmasti! Tähän loppuun kokoan vielä joitain kanien huonoja puolia (hyviä puolia löytyy sarjan edellisestä osasta):

  • Kanit sotkevat paljon ja vain harva kani oppii täysin sisäsiistiksi.
  • Mikään, ei edes kanien hoito ole ilmaista. Menoja löytyy ruoista ja puruista virikkeisiin sekä häkkiin.
  • Kanit vievät tilaa, ellet päätä teljetä pitkäkorvaasi sen eliniäksi tehdashäkkiin.
  • Kanit voivat elää yli 10 vuotta. Tässä ajassa se juuri kanin saanut 9-vuotias on kasvanut 19-vuotiaaksi.
  • Kanit peittelevät taitavasti sairauksiaan ja sen kipuja on hankala huomata.
  • Kaneissa on paljon luonne-eroja eli ei kannata ihmetellä, jos se Söpö-pupu ei olekaan niin rauhallinen kuin kuvassa.
  • Kanit ovat äänekkäitä eläimiä ja jos kanit asuvat makuuhuoneessa, kannattaa varautua yöunien menettämiseen.

Yritän yleistää tietyn ikäisiä mahdollisimman vähän, koska joku 10-vuotias saattaa olla aivan valmis kanin hankintaan, mutta toisella onkin vielä paljon kasvettavaa ennen lemmikkiä. Ei siis kannata miettiä kanin hankkimista iän kautta tai katsella keskustelufoorumeilta, minkä ikäiselle lapselle kanin voi hankkia. Sen sijaan omaa järkeä kannattaa käyttää ja miettiä kanin ottamista rauhassa.

Tämän postaussarjan toinen ja viimeinen osa päättyy nyt. Mielipiteitä saa heitellä kommenttilootaan.

20 kommenttia

  1. Hyvin kirjoitettu postaus, mutta haluan vielä sen sanoa että kanin kastraatio ei aina ole kalliimpi kuin kissan. Esimerkiksi meillä maksaa 50e kanin kastraatio ja kissan 80 ;) tokihan jossain paikoissa maksaa enemmän mutta heitin tälläisen esimerkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Yleensähän se kyllä on niin, että kevyempi/pienempi eläin niin kastraatio maksaa enemmän, mutta varmasti riippuu eläinlääkäristä!

      Poista
  2. Mä sain meidän kanin synttärilahjaksi, mutta oltiin kyllä mietitty sitä jo kauan.
    Hyvä postaus ja hyvästä aiheesta. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa tarkoitinkin lähinnä sellaista yllätyslahjaa tmv. eriasia tietenkin, jos kania ollaan jo aiemmin mietitty. :) Kiitos!

      Poista
  3. Pätevästi kyllä kirjoitettu! :3 peukut siitä.
    Iha niinku ammattilainen olis kirjottanu! Hieno postaus ja hieno aihe!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon! Oli kyllä piristävä kommentti :)

      Poista
  4. Meidän kani oli täysin päähänpisto ostos: torstaina äitin kanssa päätettiin että halutaan kani (miten tähän päädyttiin päivän aikana on pitkä stoori). Sitten piti suostutella sisko mikä oli erittäin helppoa ja iskä. Iskä mietti yön yli ja suostu. Minä googlettelin koko torstain ja perjantain kaneista ja kävin kani ry sivuilla.
    Perjantaina juteltiin kasvattajalle, lauantaina varattiin, seuraavan viikon torstaina haettiin. Nyt on neiti ollut meillä jo reilut 5v ja vieläkin tulee uusia juttuja :)
    Lasikuitu tapetti on herkkua (?? xD) ja luonnetta löytyy yhtäpaljon kuin rotikalla. Mitä yöunien menetykseen tulee, pitää niin paikkaansa alussa. Nopeasti kuitenkin oppi että paikka on jälkopäässä :D häkissä ei meillä nukuta sillon ei nimittäin nuku kukaan talossa...
    mun mielestä kanit on ihania lemmikkejä mutta vaatii kyllä enemmän aikaa kun koira, meillä on nimittäin vapanaa. Jos aikoo pitää kanin vain häkissä ei koko kania kannata sillon edes hommata!

    Mutta siis, hyvin olit kirjottanut :)

    VastaaPoista
  5. Hyvin kirjoitettu :) Mie sain 3lmanen kanin joululahjaksi ja 4ljännen synttärilahjaksi siis joo :D mutta siis mulla on 3vuotta kanikokemusta kun eka kani 3vuot on ollu ja se eka oli suoraan päähän pistos että me hankitaan se me ei tiietty niinkään mitää mut äitillä oli lapsena kani joten ei ollut hätää :) ja sillä oli toosi pieni häkki aluks mutta ostettiin sitte isompi ja niin edes päi :)

    VastaaPoista
  6. Tää oli hyvä postaus. Ajattelin sitten kysästä (juu, ei liity oikeastaan kaneihin paljoa..) että menisikö kissaan enemmän rahaa, kuin kaniin, vai onko se sitten ihan samanverran? Oon vielä 11.v, että oisko kissa, tai kani sopiva lemmikki sitten tämänikäiselle? Sinä kyllä sanoit, että sillä ei oo merkitystä, mutta minua vaan meitityttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti osaa vastata, koska itse en kissaa omista eikä minulla ole niistä minkäänlaista kokemusta. Suosittelen selvittämään asiaa muualta ja juttelemaan vanhempien kanssa.

      Poista
  7. Hyvin kirjotettu ja pitää paikkaansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tykkäsit!

      Poista
  8. Sanonpa minäkin että onpas hyvä kirjoitus. Lemmikkien ostaminen lahjaksi on taas ajankohtainen aihe näin joulun alla.

    VastaaPoista
  9. Moikka! Olen miettinyt näitä huonoja puolia läpi ja silti kanikuume polttelee! Joten suositteletko kania lemmikiksi?

    VastaaPoista

Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttiasi suotta moneen kertaan!