1. lokakuuta 2014

Tasaantunut arkirytmi

Helou kaikki kanikaverit, pitkästä aikaa! :)


Nyt on arkirytmi vihdoin tasaantunut ja on aikaa kirjoitella enemmän näitä postauksia. Kokeita on paljon, mutta kyllä sitä aikaa jostain pystyy aina blogin pyörittämiseen ja kanien hoitoon puristamaan (puristamaan? hah).
  
Pepsulle ja Pipsulle (tutummin Pepille ja Pipsalle) kuuluu hyvää. Muutamat näyttelyt on tytöille tulossa eli siis marraskuussa Lemmikkimessuille ja joulukuussa Äijälän pikkujoulunäyttelyihin Suvin kanssa. Äijälän näyttelyt siis varmat, mutta Lemmikkimessuille jo perinteeksi muodostunut kyytiongelma... Jompiin kumpiin tai kumpiinkin näyttelyihin lähtee messiin myös Raimo-poitsu, joka on muuten oppinut olemaan nätisti sylissä ja käsiteltävänä. Sen sijaan esteet ovat jääneet vähemmälle, mutta niitäkin olisi tarkoitus treenailla vielä ennen lumien tuloa.

Pyrylle kuuluu myös yllättävän hyvää! Olen jo tainnut kertoa täällä blogissa, kuinka Pyry on nuortunut selvästi henkisesti, mutta muutama päivä sitten se ihan ylitti itsensä.  En olisi ikinä uskonut, että 9-vuotias kani virkistyisi niin, että loikkaa aina, kun avaan häkin oven (esimerkiksi ruokaa antaessa) ulos sieltä hyppimään riemuloikkia matolleni! Voi pikkuista. :'3


Tasan viikon päästä (8.10) lähden Kanarialle ja kaneja hoitaa jotkut sukulaiset, luultavasti mummo ja pappa. Reissu tarkoittaa myös sitä, että postauksia ei tule viikkoon ellen saa tehtyä jotain postausta "varastoon". On niitä pidempiäkin taukoja täällä blogissa välillä nähty, joten ette varmaan taukoa edes huomaa.

Hauskaa keskiviikkoiltaa kaikille!
Onko teillä syyslomalle suunnitelmia ja kuka hoitaa kanejanne reissun aikana?

2 kommenttia

  1. Kiva että tänne tulit välillä kertomaan miks ei oo postauksia pitkään aikaan tullut.
    Hyvä että kaikille kuuluu hyvää ja voi kuinka suloinen Pyry, kun tulee heti aamulla riemuloikkia tekemään. (Meidän pupu myös tekee riemuloikat aamuisin :D )

    Me ei varmaankaan lähdetä syyslomalla minnekään matkalle, mutta käydään varmaan uimassa uimahallissa. ( me käydään melkein aina syyslomalla jossain kylpylässä tai uimahallissa) Ja sit varmaan käydään mummolassa ja ehk muillakin sukulaisilla. Mut ei varmaa muuta ihmeellisempää. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nyt pitäisi onneksi tulla enemmän postauksia :). Kivat syyslomasuunnitelmat myös sulla! :)

      Poista

Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttiasi suotta moneen kertaan!