21. toukokuuta 2014

Kesäpuuhia + kyytiä etsitään!

Tänään olen kerennyt puuhailla vaikka mitä, joten ajattelin koota ne nyt postaukseksi. 

Ulkona on pystynyt olemaan ihan hyvin, vaikka ilma onkin ollut hiostava ja kuuma. Ensi viikon lauantaina tänne muuttaa tämän kesän kesälampaat (kiitos ruoho kun aloit vihertämään <3) ja odotan sitä kovasti! Niitä varten täytyi kuitenkin varmistaa ensin aita ja pistää sitä talveksi pois otettuihin kohtiin. Missään ei saanut olla aukkoa, josta pieni karitsa voisi päästä livahtamaan ulos. Mikäli jotain kiinnostaa tämän kesän lampaat on jo nimetty ja niiden nimet ovat Sputnik (minun), Vappu (Venla-siskoni), Orvokki (Essi-siskoni) ja Mansikka (Silja-siskoni). Viime kesän lampaiden nimet oli Ninja (minun) ja Apila (Venla-siskoni).


Nimistä puheen ollen tulevan kanini (Lavella's Raimondo di Sangro) kutsumanimi on päätetty. Joillekin olen sen kertonut, mutta loput saavat lukea sen täältä blogista, kun pitkäkorva tänne saapuu eli VIIMEISTÄÄN heinäkuun alussa riippuen kyydeistä..

Kulkeeko kukaan 26.5. eteenpäin Turusta (+ lähiseudulta) tai Helsingistä (+ lähiseudulta)  Jyväskylään? Kyytiä nimittäin etsisin juurikin tuolle edellä mainitsemalleni kaninpoikaselle. Ota yhteyttä: veera.e.jokinen(at)gmail.com

Ulkona olemme kerenneet myös käymään aina, kun ei ole ollut liian kuuma. Eilen Pyry ulkoili hetken pihassa sekä ulkohäkissä. Tänään Pipsa pääsi ulkoilemaan takapihan nurmikolle siivouksen jälkeen, mutta siellä oli niin paljon ötököitä, että en pitkään viitsinyt tyttöä pitää pitkään ulkona.


Seuraava postaus tulee vimeistään viikonloppuna lammaskuulumisista, kun ne ovat saapuneet. Saattaa kuitenkin olla, että kerkeän ennen sitä postailemaan tänne jotain :).

4 kommenttia

  1. Mikä sen pupun kutsumanimi on? Haluun tietää (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksessa luki, että ne joille en ole sitä hlö kohtaisesti kertonut saavat lukea sen täältä blogista, kun pupu meille saapuu :).

      Poista
  2. Tosi suloisia sun puput ja superhieno blogi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos superpaljon! :) Ja ovat nuo kyllä aika söpöjä nöpöneniä :3

      Poista

Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttiasi suotta moneen kertaan!