8. syyskuuta 2013

Kaninkeksejä!

Mikä voisikaan piristää meidän pitkäkorvaisten höpönassujen päivää enemmän kuin kaninkeksit? Veera leipoi niitä eilen meille ja ajattelimme jakaa tämän reseptin muillekkin puputtajille sekä niiden omistajilleen. Veera kertoi, että niitä ei ollut todellakaan vaikea tehdä ja että aineet näihin herkkuihin löytyy melkein kaikilta. Suosittelemme tekemään näitä myös siksi, että nämä ovat paljon terveellisempiä kuin jotkut lemmikkikaneille tarkoitetut eläinkauppojen herkut.

Tarvitset:
-ruisjauhoja
-vettä
-jotain hedelmää tai vihannesta (Veera käytti omenaa ja porkkanaa)

+Ekstra (voit lisätä halutessasi)
-pähkinää
-kanin nameja
-kuivattuja yrttejä

..Ja sitten vain hommiin! Että ymmärtäisitte paremmin pistämme tähän myös kuvia ja yritämme selittää niin yksinkertaisesti kuin pupu vain pystyy.

VAIHE 1
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Pistä kulhoon ruisjauhoja ja vettä. Voit pistää taikinaan esimerkiksi n. 2dl jauhoja ja reilu 0,5dl vettä ja lisätä tarvittaessa jompaa kumpaa lisää riippuen siitä, onko se liian vetistä vai kuivaa. Itse pidän siitä, että taikina on samanpaksuista kuin piparitaikina. Sekoita.


VAIHE 2
Raasta hedelmät ja/tai kasvikset sekä lisää ne kulhoon. Kerroimmekin jo, että Veera käytti porkkanaa ja omenaa. Puolikas suuri porkkana ja kaksi omenaa oli aika sopiva määrä. Tätä kohtaa on helppo muokata haluamakseen ja pistää vaikka hedelmien sijasta Pilttiä tmv. vauvan sosetta. Sekoita.

(ekstra) VAIHE 3
Lisää kulhoon ekstra-aineet mikäli niitä tahdot lisätä. Esimerkkejä hyvistä ekstra-aineista löydät tuosta luettelosta, jonka löydät ylempää. Veera lisäsi tässä kohtaa pari pähkinää murustettuna ja kaneille tarkoitettuja herkkuja murustettuna. Tämä kohta ei ole siis pakollinen. Sekoita mahdollisimman tasaiseksi.

VAIHE 4
Pistä pellille leivinpaperi ja tee taikinasta siihen kekoja, joista teet taputtelemalla keksin näköisiä. Voit tehdä niistä ohuita tai paksuja. Itse pidän enemmän ohuista ja ne myös paistuvat nopeammin. Muista kuitenkin, että jos teet ohuita sekä paksuja niin ohuet ovat valmiita ennen paksuja. Tässä kohdassa voit hyödyntää myös piparkakkumuotteja, joilla voit tehdä kekseistä esimerkiksi tähtiä ja sydämiä.
Taikina ennen pellille laittamista
VAIHE 5
Uunin pitäisi nyt olla lämmin mikäli olet tehnyt VAIHE 1 ensimmäisen ohjeen mukaan. Laita pelti uuniin. Pyydä apua aikuiselta mikäli et itse osaa käyttää uunia tai sinulla on tassut niin kuin meillä. Emme vastaa tapaturmista, joita sinulle saattaa käydä tämän vaiheen aikana. Pistä munakello tai herätys kello n. 15 minuutin päähän ja odota. Muista käydä välillä katsomassa ja kokeilemassa esimerkiksi hammastikulla, ovatko keksit kypsiä. Jos 15 minuuttia ei riitä niin odota pidempään. Veeran keksit olivat valmiita siinä ajassa, mutta ei kannata silti hätääntyä ellei juuri sinun keksisi ole vielä silloin valmiita.
VAIHE 6
Tee tämä, kun noin 15 minuuttia on mennyt VAIHE 5:stä. Ota keksit pois uunista uunikäsineillä. Emme vastaa tapaturmista, joita sinulle saattaa käydä tämän vaiheen aikana varsinkaan, jos et käyttänyt uunikäsineitä! Odota, että keksit jäähtyvät. Siinä kestää n. 10 minuuttia.

VAIHE 7
Nauti! ..Siis jos olet pupu. Mikäli olet ihminen tämän vaiheen aikana anna pupusi nauttia kekseistä. Ihanan makuisia nämä ovat. Peppikin piti niistä, vaikka hän on nirso. Emme vastaa tapaturmista, joita sinulle saattaa käydä tämän vaiheen aikana varsinkaan, jos olet ihminen ja söit näitä, vaikka kielsimme.

Eikös ollutkin helppoa? Leipokaa ihmeessä, me suosittelemme. Ja kun olette leiponeet tulkaa ihmeessä kertomaan tuonne kommenttiboksiin, miten kävi! Onnea matkaan!

Me eli Peppi, Pyry ja Pipsa

4 kommenttia

  1. Pitää ehdottomasti kokeilla! :)

    VastaaPoista
  2. Ihania tmmöset postaukset! Ja on muutenki kiva blogi, liityin!:)

    Rumpalit.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Mukava tuo ohje! Kokeilempa sitten joskus :9

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! :) Itsekin voisin taas vaihteeksi tehdä noita!

      Poista

Tarkistan kaikki kommentit ennen julkaisua, joten ethän lähetä kommenttiasi suotta moneen kertaan!